keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ensi vuotta ajatellen...

Talvea odotellessa näin joulun kynnyksellä on hyvä muistaa jo alkuvuoden seurajuttuja!

SRL nostaa vuoden 2014 alussa jäsenmaksujaan, joten valitettavasti seurankin on nostettava hintoja, jotta emme jäisi tappiolle jäsenmaksujen suhteen. Uudet päivitetyt hinnat löydät "Liity jäseneksi"-lehdeltä.
Myös SRL:n ja LähiTapiolan yhteistyössä toteuttama lisävakuutus on ensi kaudella euron kalliimpi kuin viime vuonna eli 12e. Tietoja lisävakuutuksesta täältä.

Ensimmäinen erä vuoden 2014 jäsenmaksulaskuja lähtee 2.1.2014, jonka jälkeen laskuja alkaa tippua rekisterissä oleville jäsenille. Uusille jäsenille muistutaisin, että jäsenyydestä kannattaa ilmoittaa minulle (Emmi Valo, piikkionratsastajat@gmail.com tai vaikka Facebookin kautta) mahdollisimman pian, jotta maksu ehtii kirjautua rekisteriin ennen 17.1. ja Hippos nro 2/14 ehtii luoksesi.
Myös jo aikaisempina vuosina seuraamme kuuluneiden kannattaa muistaa maksaa jäsenmaksunsa ajoissa, jotta tämä ns. ylimääräinen lehti saapuu luoksenne!
Vuoden 2014 jäsenkortit tulevat tämän Hippoksen mukana, perheenjäsenien kortit toimitetaan erikseen. Lisävakuutuksesta tulee lasku myös samassa yhteydessä. Tätä ei siis ole pakko maksaa, vaan maksamalla tämän laskun lunastaalisävakuutuksen vuodeksi 2014, muuta ei tarvitse tehdä.

Mahdolliset kilpailuluvat tulee olla maksettu 3.2. mennessä, mikäli haluaa kilpailuluvasta merkinnän jäsenkorttiin. Eli tästä tieto Emmille myös mahdollisimman pian. Muistutan myös, että seura tukee kilpailulupia rahallisesti. Tästä lisää kunhan saan varmistettua summan!

Ensi vuodelle on suunnitteilla tietenkin myös tapahtumia, kuten kisoja ja laskiaisriehaa.. Näistä myös myöhemmin lisää!

Nyt on aika esittää kysymyksiä ja toiveita ensi vuoden osalta! Pyrimme parantamaan ja uudistamaan seuran toimintaa jäsenillemme mahdollisimman mieluisaksi!

Toivotamme ilolla uudet jäsenet vastaan ja toivomme, että mahdollisimman moni "vanhoista" jäsenistämme haluaa yhä edelleen myös vuonna 2014 kuulua seuraamme!
Hyvää joulunalusaikaa kaikille!

Ps. Jotain varmasti unohtui, mutta toivottavasti tässä oli pääasiat tältä erää!
Pps. Muistakaa joulutervehdyksiksi mainiosti sopivat seuran kalenterit 2014!!

-Emmi

Joulutalli 19.12.2013 Makarlan tallilla!

Joulutalli on to 19.12 klo 17.30-19.00 Makarlan Tallilla. Pientä tarjoilua ja ratsastusta. Kaikki ovat tervetulleita! Tämä on myös tallilla pyörineen heppakerhon viimeinen kokoontumiskerta ennen joulua.

Tiedon välitti Linda.

-Emmi

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pikkujoulut!!

TERVETULOA PIIKKIÖN RATSASTAJIEN 15-VUOTISJUHLAAN JA PIKKUJOULUUN!


Juhlimme perjantaina 29.11.2013 klo 19 lähtien sekä menneitä vuosia että kulunutta vuotta.
Toivotamme juhliin tervetulleeksi kaikki seuran toimintaan eri muodoissaan vuosien mittaan osallistuneet henkilöt; niin hallituksen jäsenet, seuralaiset kuin muutoinkin seuran toimintaa läheltä seuranneet!


Tiedossa on vapaamuotoinen juhla, jossa voidaan muistella puheiden, valokuvien tai yleisen iloittelun tiimoilta menneitä hetkiä. Tarjolla on juhlijoille tapas-buffet sekä alkumaljat. Ennen juhlaa klo 18 lähtien järjestetään seura sääntömääräinen syyskokous johon kaikki ovat myös tervetulleita.


Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina 26.11.2013 sähköpostiin Tiina Koskiselle (tiina.koskinen.vaara@gmail.com) tai seuran facebooksivujen kautta. Tapahtuma on maksuton. OPM


Juhlapaikkana on PWC:n kokous-ja saunatila osoitteessa Läntinen Rantakatu 7. Sisäänkäynti puuovesta. Ovi on lukossa joten tähtää paikalle klo 19 tai soita numeroon (050-5130694 Tiina/ 040-5161214 Mari)


TERVETULOA!

Piikkiön Ratsastajat Ry:n hallitus ja puheenjohtaja

torstai 7. marraskuuta 2013

PIIKKIÖN RATSASTAJAT RY

KUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEEN SYYSKOKOUKSEEN 2013



Aika Pe 29.11.2013 klo 18:00
Paikka Läntinen Rantakatu 7, PWC:n saunatila (puuovesta sisään)
Esityslista
1. Kokouksen avaus ja äänivaltaisten läsnäolijoiden toteaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
• Kokouksen puheenjohtajan valinta
• Kokouksen sihteerin valinta
• Kokouksen ääntenlaskijat (2)
• Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta (2)
3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Esityslistan vahvistaminen kokouksen työjärjestykseksi
5. Hallituksen esitys v. 2014 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi
6. Vahvistetaan kohdassa 5 esitetyt suunnitelmat
7. Vahvistetaan v. 2014 jäsenmaksun suuruus
8. Valitaan v. 2014 hallitus;
• Hallituksen puheenjohtaja
• Hallituksen jäsenet
• Hallituksen sihteeri ja taloudenhoitaja sekä muuta vastaavat
9. Muut esille nousevat asiat
10. Kokouksen päättäminen

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

PIR-CUP 2013!!

On saavuttu taas kesän kisakauden loppuun ja on aika laskea pisteitä PIR-cupia varten.

Tänä vuonna siis kisoissa parhaiten pärjännyt palkitaan kiertopalkinnolla, joka on hieno pokaali!
Palkitseminen tapahtuu seuran pikkujouluissa, joista myöhemmin lisää.

Pisteenlaskujärjestelmä on seuraavanlainen:

Hyväksytystä tuloksesta harjoituskilpailuissa saa yhden (1) pisteen.
Seuratasolla tästä saa kaksi (2) pistettä ja aluetasolla kolme (3) pistettä.
Millä tasolla tahansa voittamisesta saa kuusi (6) pistettä, sijoittumisesta toiseksi viisi (5) pistettä ja muista sijoituksista neljä (4) pistettä.

Kaikki lajit ovat samanarvoisia ja tarvittaessa tarkistan tulokset!

Jokainen siis laskee itse omat pisteensä ja ilmoittaa niistä minulle (piikkionratsastajat@gmail.com, Facebookissa viestillä tai vaikka puhelimitse 0400687920)sunnuntaihin 17.11. mennessä!

-Emmi

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tulokset 26.10. kisoista




Luokka 1 40 cm, arv. A10

- Krista Närvä – Cinderella IV – PIR – 0 vp, aika 57,69 sek
- Nea Lindström – Euro – PIR – 0 vp, aika 56,97 sek
- Jenna Nurmi – Vinkapoju – PIR – 0 vp, aika 59,83 sek
- Jesse Kuninkaanniemi – Bernando – Mysera – 0 vp, aika 59,50 sek
------------------------------------------------------------------------

- Cecilia Arvisto – Tessarossa – TS Ratu – 4 vp, aika 68,81 sek





Luokka 2 60/70 cm, arv. 367.1 (ensimmäinen vaihe/toinen vaihe)

1. Nea Lindstöm – Euro – PIR – 0 vp/0 vp, aika 61,48/38,07 sek
2. Janette Pettersson – Oky – PIR – 0 vp/0 vp, aika 55,54/40,40 sek
3. Linda Langh – Pharlap – PIR – 0 vp/0 vp, aika 63,52/44,58 sek
-------------------------------------------------------------------------------
- Ville Määttänen - Inka IV – SRS – 0 vp/0 vp, aika 65,83/47,18 sek
- Katri Järvinen-Wilen - Notholmens Timjan – PIR – 0 vp/0 vp, aika 65,58/48,83 sek
- Jenna Nurmi – Vinkapoju – PIR – 4 vp, aika 59,58 sek
- Emmi Valo – Chincano – PIR – Hyl
- Davy Esposito – Chrystal of Houston – KAURA – Hyl
- Cecilia Arvisto – Tessarossa – TS Ratu – Hyl



Luokka 3 90 cm, arv. 367.1

1. Linda Langh – Oky – PIR - 0 vp/0 vp, aika 48,22/30,03 sek
----------------------------------------------------------------------
- Davy Esposito – Grand Atlantas – KAURA – 4 vp, aika 65,78
- Linda Määttänen - Inka IV – SRS – 4 vp, aika 69,14
- Emmi Valo – Chincano – PIR – Hyl

torstai 24. lokakuuta 2013

Lähtölistat 26.10. kisoihin!


Pyrimme aloittamaan luokan 1 klo 11.00.

Luokka 1
1. Krista Närvä - Cinderella IV – Piikkiön ratsastajat ry
2. Cecilia Arvisto – Tessarossa – TS Ratu
3. Jessica Bobacka – Birk – Piikkiön ratsastajat ry
4. Nea Lindström – Euro – Piikkiön ratsastajat ry
5. Jenna Nurmi – Vinkapoju – Piikkiön ratsstajat ry
6. Jesse Kuninkaanniemi – Bernando – Mynämäen seudun ratsastajat ry

Luokka 2
1. Ville Määttänen – Inka IV – Salon ratsastusseura ry
2. Janette Pettersson – Oky – Piikkiön ratsastajat ry
3. Caro Saarinen – Tessarossa – TS Ratu
4. Emmi Valo – Chincano – Piikkiön ratsastajat ry
5. Jenna Nurmi – Vinkapoju – Piikkiön ratsastajat ry
6. Davy Esposito – Chrystal of Houston – Kaarinan urheiluratsastajat ry
7. Nea Lindström – Euro – Piikkiön ratsastajat ry
8. Katri Järvinen-Wilen – Notholmens Timjan – Piikkiön ratsastajat ry

Luokka 3
1. Davy Esposito – Chrystal of Houston – Kaarinan urheiluratsastajat ry
2. Linda Määttänen – Inka IV – Salon ratsastusseura ry
3. Emmi Valo – Chincano – Piikkiön ratsastajat ry
4. Linda Langh – Oky –Piikkiön ratsastajat ry
5. Davy Esposito - Grand Atlantas - Kaarinan urheiluratsastajat ry


Emmi

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tervetuloa Piikkiön Ratsastajien harjoitusestekilpailuihin 26.10!

Kilpailukutsu

Tervetuloa Piikkiön Ratsastajien järjestämiin esteratsastuksen harjoituskilpailuihin Kurkkolan Ratsutilalle (Kuoppajärventie 16, Kaarina) lauantaina 26.10 kello 11 alkaen.

Luokka 1
40cm A.1.0
Avoin ratsukoille, jotka eivät starttaa luokassa 3

Luokka 2
60-70cm 367.1 (A2/A2)
Avoin kaikille

Luokka 3
90cm 367.1 (A2/A2)
Avoin ratsukoille, jotka eivät starttaa luokassa 1

Erityismääräykset:

1. Ilmoittautumiset 23.10 keskiviikkoon mennessä sähköpostilla osoitteeseen piikkionratsastajat@gmail.com. Kilpailuihin otetaan jälki-ilmoittautumisia.
2. Lähtömaksut maksetaan kansliaan ennen omaa suoritusta. Kilpailukanslia aukeaa klo 10.30. Lähtömaksu Piikkiön Ratsastajien jäseniltä 8 euroa, muiden seurojen jäseniltä 12 euroa. Ei ilmoittautumismaksua. Lähtöjen peruutukset keskiviikkona 23.10 mennessä.
3. Lähtölista 25.10 klo 20 mennessä Piikkiön Ratsastajien blogissa sekä facebook-sivuilla.
4. Kilpailut järjestetään Kurkkolan Ratsutilan kentällä. Verryttely tapahtuu ryhmittäin maneesissa. Huonolla säällä kilpailut järjestetään maneesissa.
5. Sijoittuneet palkitaan esinepalkinnoin ja ruusukkein.
6. Tuomarina ja ratamestarina kilpailussa toimii Heikki Mikola.
7. Kilpailupaikalla toimii buffet.
8. Kilpailussa noudatetaan SRL:n sääntöjä.
9. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
10. Kilpailun johtajana toimii Senni Tukia (puh. 041-5445396) ja turvallisuuspäällikkönä Emmi Valo (puh.0400-687920)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Jäsenmaksut uusille jäsenille loppuvuoden 2013 ajan!

Syyskuun alusta alkaen UUDET jäsenet saavat halvemman jäsenmaksun, koska SRL laskee jäsenmaksun omaa osuuttaan.

Eli tässä loppuvuoden jäsenmaksut uusille jäsenille:

Seniorijäsen 32,50 e
Juniorijäsen 30 e
Perheenjäsen (seniori/juniori) 23,75e/25e

Loppuvuonna liittyneillä on samat edut kuin alkuvuonna liittyneillä.

Yhteydenotot Emmille piikkionratsastajat@gmail.com

-Emmi

Makarlapäivä lauantaina 21.9.2013!


Klo 17 alkaen sadonkorjuujuhla Makarlan Tallin pihapiirissä

Osoite: Vanhamakarlantie 104, Piikkiö

Ohjelmassa: karaokea, tanssia ja hauskanpitoa! Mahdollisuus kokeilla ratsastusta ja vasikoiden hoitoa! Tarjolla pientä purtavaa.

Klo 20 jälkeen juhla jatkuu aikuisten kesken. Otathan omat juomat mukaan!

Tapahtuman järjestämistä voit tukea paikan päällä vapaaehtoisella osallistumismaksulla.
Lämmintä vaatetta mukaan!

Kaikki Makarlassa asuvat , työskentelevä, asioivat tai muuten vaan Makarlan kylästä tykkäävät, Tervetuloa!
Järjestäjä : Makarlan Talli , lisätietoja Linda Langh 0405797783



Ennen juhlaa klo 16 Makarla lenkki

Lenkin pituus n. 3,7 km. Lähtö/maali osoitteessa Vanhamakarlantie
104. Ilmoittautumiset viimeistään puoli tuntia ennen lähtöä.

Sarjat:
-Juoksijoille -Kävelijöille
-Pyöräilijöille -Lastenvaunuille
-Koiranulkoiluttajille -Sauvakävelijöille
-Ratsukoille -Keppihevosratsukoille

Jokainen maalin tulija palkitaan diplomilla.
Jokaisessa sarjassa nopein lapsi ja aikuinen palkitaan. Nopein koira, hevonen ja keppihevonen palkitaan myös!
Ei osallistumismaksua. Jokainen osallistuu omalla vastuulla tähän leikkimieliseen tapahtumaan.

tiistai 27. elokuuta 2013

Ajankohtaisia asioita pikaisesti!

- Hevoset Stadikalla-tapahtuma on 14.-15.9., SRL:n järjestämät bussikyydit Turusta + Porista 5e/hlö. Viimeinen ilmoittautuminen 29.7. Lisätiedot: http://www.ratsastus.fi/lounaissuomi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=277EB8F8A1FC7F1F4A6FF9B300497177

- Hevoset Stadikalla-tapahtumaan on myös lipuista ryhmäalennus: "Jokaista kymmentä normaalihintaista ryhmälippua vastaan saat kaksi lippua pelkillä toimituskuluilla! Ryhmälipun hinta on toimituskuluineen alkaen 22,50 €/lippu. Ilmaislipuissa toimituskulut ovat alkaen 1,50 €/lippu. Säästöt ovat siis ryhmille jopa yli 20 prosenttia!". Kommenttia tähän tai minulle, jos on innokkaita!

- Onko innokkaita HIHSiin lähtijöitä? Tämä siis 17.-20.10. Lisätietoja minulta, pyydän taas kommentoimaan tai muuten ilmoittamaan mulle, jos on innokkaita. Ryhmäalet ja kimppakyydit tässäkin tähtäimessä.

- Hevostaitokilpailut Turussa 7.9. Lisätiedot:
http://www.ratsastus.fi/lounaissuomi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=100AC981EAE03CA66E4FBA5893ECD487

- Syksyn kisojen alustava päivämäärä on 13.10. Kyseessä harjoitusestekilpailut. Tästä lisää lähempänä, mutta merkkaa jo kalenteriin!

- Muistutan myös, että seuran jäsenmaksu on halvempi 1.9. alkaen! (SRL:n osuus puolittuu)


-Emmi

lauantai 18. toukokuuta 2013

Seuratakit ovat saapuneet!!

Kurkkolalaisille takit on jaettu kaappeihin, loput takit ovat Makarlan tallilla.
Noutakaa omanne :)

-Emmi

torstai 9. toukokuuta 2013

Tulokset 9.5. harjoitusestekilpailuista

Kiitokset kaikille mukana olleille, onneksi sää suosi sittenkin!
Onnea voittajille ja sijoittuneille vielä kerran :)


Kuvia!! Kiitos kuvaajalle!

Luokka 1
I. Krista Närvä - Cinderella IV – PIR – 0 vp, aika 57,99 s
II. Aivi Elo – Folk – PIR - 0 vp, aika 60,93 s
III. Katri Järvinen-Wilen – Notholmens Timjan – PIR – 0 vp, aika 86,35
Jessica Bobacka – Birk – PIR- hyl


Luokka 2
I. Jenna Nurmi – Vinkapoju – PIR – 0 vp, 45,25 s
II. Jenita Erlund – Catockie – YR – 0 vp, 46,75 s
III. Saara Kauppi – Villulan Ecco – Rusko – 0 vp, 51,32 s
IV. Johanna Holmström – Aatu – KAURA – 0vp, 57,96 s
V. Tiina Koskinen – Flaming Oliver – PIR – 0 vp, 67,22 s
VI. Aivi Elo – Folk – PIR – 4 vp, 50,55 s
VII. Ilona Hohenthal –Frizziantino - TSR – 4 vp, 52,28 s
(tulokset toisesta vaiheesta)

Seuraavat ratsukot suorittivat ensimmäisen vaiheen:
- Janette Pettersson – Oky – PIR – 0 vp, 54,70 s (hyl toinen vaihe)
- Anna Kovacs – Herga – PIR – 0 vp, 58,59 s (hyl toinen vaihe)
- Sanna Törnroth – Pilsner – KAURA – 4 vp, 63,59 s


Luokka 3
I. Davy Esposito – Chrystal of Houston – KAURA- 0 vp, 36,06 s
II. Jenita Ehrlund – Catockie – YR – 0 vp, 38,08 s
III. Anna Kovacs – Herga – PIR – 4 vp, 35,52 s
IV. Linda Langh – Oky – PIR – 4 vp, 35,57 s
V. Mari Jokiranta – Flaming Oliver – PIR- 4 vp, 40,12 s
VI. Saara Kauppi – Villulan Ecco – Rusko – 8 vp, 57,83 s
(tulokset toisesta vaiheesta)

Ensimmäinen vaihe:
Laura Kolehmainen – Akseli – Kaura – 4 vp, 103,37 s


- Emmi

tiistai 7. toukokuuta 2013

Lähtölistat 9.5. kisoihin + kilpailijatiedote!


LÄHTÖLISTAT

Klo 11.00 ->

Luokka 1: Ristikkoluokka 30-40 cm arv. A.2.0
1. Katri Järvinen –Wilen – Notholmens Timjan – Piikkiön ratsastajat ry
2. Jessica Bobacka – Birk – Piikkiön ratsastajat ry
3. Ilona Hohenthal - Frizzantiano – Turun Seudun Ratsastusurheilijat ry
4. Aivi Elo – Folk – Piikkiön ratsastajat ry
5. Krista Närvä – Cinderella IV - Piikkiön ratsastajat ry




Luokka 2: 60 cm arv. 367.1
1. Saara Kauppi - Villulan Ecco – Ratsastusseura Rusko
2. Aivi Elo – Folk – Piikkiön ratsastajat ry
3. Janette Pettersson - Oky – Piikkiön ratsastajat ry
4. Jenna Nurmi – Vinkapoju – Piikkiön ratsastajat ry
5. Anna Kovacs – Herga – Piikkiön ratsastajat ry
6. Tiina Koskinen – Flaming Oliver – Piikkiön ratsastajat ry
7. Jenita Erlund – Catockie - Ypäjän ratsastajat ry
8. Sanna Törnroth – Pilsner - Kaarinan urheiluratsastajat ry
9. Johanna Holmström – Aatu - Kaarinan urheiluratsastajat ry



Luokka 3: 90-100 cm arv. AM5
1. Saara Kauppi- Villulan Ecco – Ratsastusseura Rusko
2. Davy Esposito - Chrystal of Houston - Kaarinan urheiluratsastajat ry
3. Anna Kovacs – Herga – Piikkiön ratsastajat ry
4. Mari Jokiranta – Flaming Oliver – Piikkiön ratsastajat ry
5. Jenita Erlund – Catockie - Ypäjän ratsastajat ry
6. Laura Kolehmainen – Akseli - Kaarinan urheiluratsastajat ry
7. Linda Langh – Oky – Piikkiön ratsastajat ry
8. Davy Esposito - Grand Atlantas - Kaarinan urheiluratsastajat ry

KILPAILIJATIEDOTE



Piikkiön ratsastajat ry:n järjestämiin esteratsastuksen harjoituskilpailuihin 9.5. klo 11 alkaen.
Tervetuloa kilpailemaan!


• Hevosten herpesviruksen takia on erityisen tärkeää, että kohtaamisia hevosten välillä vältetään ehdottoman tarkasti. Myöskään hevosten hoitajien ei suositella koskevan muihin hevosiin.
• Hevosia ei tule vielä Kurkkolan tallin tiloihin ulkoalueita lukuunottamatta.
• Tarhoissa/karsinoissa oleviin hevosiin ei tule koskea missään nimessä.
• Noudatamme SRL:n turvallisuusohjeita. Kypärää tulee käyttää aina hevosen selässä ollessa kilpailualueella. Hevosen tulee olla suitsittuna trailerin/tallin ulkopuolella.
• Kanslia aukeaa klo 10.20.
• Rataan saa tutustua jalan klo 10.20-10.50 ensimmäisen luokan osalta. Muiden luokkien rataan tutustuminen ennen luokkien alkua.
• Verryttelyalue avataan klo 10.20. Luokan 1 verryttely alkaa virallisesti klo 10.30.
• Verryttelyalueen päädyssä on käsihevosalue, verryttelyalueelle ei tule viedä käsihevosia.
• Radalla on rataa suorittavan ratsukon lisäksi valmistautuva ratsukko.
• Radalta osoitetaan yksi este verryttelyesteeksi ennen suorituksen alkua.
• Ratsastajan tulee esittää ratsastusseuransa jäsenkortti kansliassa ilmoittautumisen yhteydessä.
• Vesipiste ja wc löytyvät tallista.
• Kaikissa ongelmatilanteissa kisoihin liittyen voi soittaa Emmille 0400 687920.

Onnea kisoihin!


perjantai 3. toukokuuta 2013

Yleistä!

Kilpailut 9.5. pidetään!
Voit ilmoittautua toimihenkilöksi Emmille (piikkionratsastajat@gmail.com).


Takit on tilattu, ilmoittelen kun ne tulevat!

Seura järjestää irtokenkäkurssin ennen laidunkautta (kesäkuun puoliväli), tarkemmat tiedot myöhemmin!

-Emmi

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Seuravaatteille lisäaikaa!

Takkien kokeiluun saatiin viikko lisäaikaa, joten vien tänään takit Makarlan tallille kokeiltavaksi tämän viikon loppuun asti ja teen tilauksen ensi viikon maanantaina 29.4., joten nyt vielä viimeinen tilaisuus osallistua tilaukseen!

Voit osallistua myös laittamalla viestiä Emmille piikkionratsastajat@gmail.com jos et pääse kokeilemaan.
Takit ovat hyvin normaalikokoisia ja kokoja on xxs-xxl, joten sopivan koon tulisi löytyä :) Värejä on musta, tummansininen, ruskea, pinkki (berrypinkki) pienenpienillä kukilla ja shokkipinkkiin verrattava pinkki vaaleansinisävytteisillä ruuduilla :)

-Emmi

Talkoita vietettiin...

... ihanan keväisessä säässä, vihdoin!
Aikaiseksi saatiin muuri ja risulaatikoita, mutta viimeistelymaalaus jäi seuraavaan kertaa, koska meillä oli vain punaista ja valkoista maalia. (Eli jos sinulla on tumman harmaata jämämaalia, niin otamme sen vastaan erittäin mielellämme!)
Tässä vielä muutama kuva:








Mukavaa kevään jatkoa!!

-Emmi

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kilpailukutsu!

KILPAILUKUTSU
Piikkiön ratsastajat ry järjestää harjoitusestekilpailut Kurkkolan ratsutilalla (Kuoppajärventie 16, Kaarina) torstaina 9.5.2013 kello 11.00 alkaen.

LUOKAT:
1. Ristikkoluokka 30-40 cm arv. A.2.0
• Avoin ratsukoille, joilla ei ole hyväksyttyjä suorituksia 50 cm tai korkeammista luokista.
2. 60 cm arv. 367.1
• Avoin ratsukoille, joilla ei ole hyväksyttyjä suorituksia estekilpailuista aluetasolla.
3. 90-100 cm arv. AM5
• Avoin kaikille.
• Radalla erikoisesteitä.

 Tuomarina ja ratamestarina toimii Heikki Mikola.
 Ilmoittautuminen viimeistään su 5.5. klo 20.00 mennessä sähköpostitse piikkionratsastajat@gmail.com tai tekstiviestillä Jonna Knuutille 0405133687.
 Osallistumismaksu Piikkiön ratsastajien jäseniltä 7e, muilta 10e. Jälki-ilmoittautuneita otetaa, tällöin osallistumismaksu 15e.
 Voittajille esinepalkinnot, sijoittuneille ruusukkeet.
 Kilpailujen johtajana toimii Emmi Valo, lisätiedot ja kilpailupaikalla ilmenevät ongelmat yms. emmi-valo@hotmail.com tai 0400 687920.
 Kanslia ja verryttelyalue avataan klo 10.20. Luokan 1. verryttely alkaa 10.30.
 Kilpailut käydään sään salliessa Kurkkolan ratsutilan hiekkapohjaisella kentällä, verryttely maneesissa.
 Osallistujan tulee olla jonkin SRL:n jäsenseuran seuran jäsen tai hänellä tulee olla Green card.
 Lähtölistat tulevat Piikkiön ratsastajien blogiin(www.piikkionratsastajat.blogspot.fi), Facebook-ryhmään ja kilpailujen Facebook-tapahtumaan tiistaina 7.5. klo 20.00 mennessä.
 Noudatamme SRL:n turvallisuusohjeita.

TERVETULOA KISAAMAAN!!

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen!

KUTSU PIIKKIÖN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN KURKKOLAN RATSUTILAN MÖKKIIN SUNNUNTAINA 21.4.2013 KLO 13.00 ALKAEN

ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus

2. Kokoustoimitsijoiden valinta: ääntenlaskijat (2) ja pöytäkirjan tarkistajat (2): sekä sihteeri ja puheenjohtaja

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4. Esityslistan hyväksyminen

5. Vuoden 2012 toimintakertomuksen esittely

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely

7. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

8. Vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2012hallitukselle

9. Muut esille tulevat asiat

10. Kokouksen päättäminen

-Mari

Heppakerho alkaa!

HEPPAKERHO
Heppakerho alkaa torstaina 11.4.13 klo 17.30-18.30 Makarlan Tallilla (Vanhamakarlantie 104, Piikkiö)
Ensimmäisellä kerralla saat heppakerhon aikataulun ja teemat.
Heppakerho sisältää 8 kerhokertaa.
Jokaiseen kerhokertaan kuuluu teoriaa sekä käytännön
harjoittelua. Janette Pettersson toimii hevoskerho-ohjaajana.
Viimeisellä kerralla voit halutessasi suorittaa SRL:n (Suomen Ratsastajainliitto) hevostaitomerkkejä
Opit hevosenhoidosta, varusteista ja niiden laitosta sekä mm. ruokinnasta perusasiat
Kerholaisten ikä 8-12 vuotta.
Kerhohinnat:
Piikkiön Ratsastajat ry:n jäsen: 20 euroa tai
kertamaksu 3 euroa.
Muut: 35 euroa tai kertamaksu 5 euroa.
Näytäthänjäsenkorttisi ensimmäisellä kerhokerralla.
Ilmoittautumiset tekstiviestillä: 040-5797783/Linda tai linda.langh@langh.fi
(Ilmoitathan heppakerhoon osallistujan nimen ja iän)

- Emmi

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Estesääntö -ja kilpailuetikettikoulutus

Estesääntö -ja kilpailuetikettikoulutus pidetään keskiviikkona 10.4 klo 17-18.30 Piikkiön kirjaston neuvotteluhuoneessa.
Kahlataan läpi tärkeimmät säännöt ja käytännön vinkkejä kisakäyttäytymisestä.
Tervetuloa mukaan!

Voit ilmoittautua tykkäämällä tästä samaisesta ilmoituksesta PIR facebook sivuilla. Ilmoittautuminen ei ole välttämätöntä.

Terkuin Katri

perjantai 22. maaliskuuta 2013

SEURAVAATTEET 2013!!

Hallitus on saanut käsiteltyä seuravaateasian tältä vuodelta ja juhlavuoden seuratuotteeksi valittin Horse Comfortin soft shell-takki.
Saatavilla värit: musta, ruskea, tummansininen, pinkki pienellä kukkakuosilla ja pinkkiruudullinen.
Kokoja on XXS-XXL.
Takin huppu on irroitettava ja takin materiaali on tuulenpitävä ja vettä hylkivä.


Kuvia:




Takin hinnaksi seuran logolla tulee 62e, josta seura ei ota voittoa. Takkiin on mahdollista ottaa esim. oma nimi rintaan, jolloin kokonaisuudelle tulee hinnaksi 64e.

Koitan saada sovitusmahdollisuuden Kurkkolaan ja mahdollisesti Makarlan tallille.
Tilaus tehdään 22.4. maanantaina, jolloin tilaukset tulee olla tehty (piikkionratsastajat@gmail.com) ja maksettu. Maksu suoritetaan seuran tilille siten, että se näkyy tilillä viimeistään 22.4. tai kuitti maksusta lähetetään seuran sähköpostiin (piikkionratsastajat@gmail.com).

Laitan tähän samaiseen teksiin vielä lisätietoja, kun niitä saan :)

LISÄTIETOJA, lisätty 25.3.
Sovitusmallit koitetaan saada Kurkkolaan vielä ennen pääsiäistä!
Piikkiön ratsastajien tilinumero FI94 8000 1470 6456 57. MUISTA MAKSAA ENNEN 21.4.!

- Emmi

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Heppakerhokurssilla!

Seuraavassa Janeten kokemuksia hevoskerhon vetäjä-kurssilta :)

Menin hevoskerhon vetäjä - kurssille Tuorlaan. Kurssi alkoi klo 9, mutta opettajalla oli tieto, että alkamisaika olisi 10.00, joten hän saapui myöhässä. Odottelun ajan saimme tuoreita sämpylöitä, kahvia ja mehua.
Kun opettaja saapui, menimme luokasta aulaan ja opettelimme toistemme nimiä. Sen jälkeen menimme luokkaan ja kävimme monisteita, joita olimme saaneet opettajalta, läpi.
Sen jälkeen meillä oli "tauko" jonka aikana mietittiin ryhmissä leikkejä joita voi leikkiä kerholaisten kanssa. Kun kaikki oli miettinyt tarpeeksi kauan, mentiin taas aulaan ja kokeiltiin leikkejä.
Tämän jälkeen mentiin taas luokkaan lukemaan teoriaa. Hetken päästä meillä oli ruokailu Tuorlan herkullisessa seisovassa pöydässä! Sen jälkeen luettiin taas teoriaa aika kauan.
Teorian jälkeen olimme hetken ulkona, missä koitimme joitain leikkejä. Sen jälkeen menimme ryhmiin ja aloimme miettiä millainen kerho voisi olla ja mitä milläkin kerralla voisi tehdä. Ideana oli, että jokaisen kauden päätteessä olisi merkki-suorituspäivä. Myös se että jokaisessa kaudessa olisi ainakin yksi teema-päivä. Teema-päivä voisi olla vaikka halloween tai vappu tai vaikka nyyttärit keppari-näyttelyillä.
Kun olimme suunnitelleet kauden, esitettiin ne ryhmässä muille ryhmille. Meille jaettiin Hevoskerholainen-vihkot ja hevostieto-kirja. Teoria sisällytti melko selvästi sen, miten ohjataan lapsia kerhossa ja sen ulkopuolella. Myös se, että osaa huomioida juuri sen tietyn kerholaisen, oli paljon esillä. Kaikin puolin kurssi oli mukava ja opettava!
Ainiin ja melkeen unohdin sanoa, että heti kun olimme tulleet ulkoa leikkimästä, saimme tuoreita pullia ja mehua, sekä kahvia. Ainakin ruokapuolesta oli huolehdittu hyvin!

Ja nyt me ollaan Linda Langhin kanssa ajateltu järjestää pienille (8-12-vuotiaille) kerhoa kerran viikossa. Lisää tietoa tulee pian!

Kiitos ja kumarrus hauskalle ja hyvälle kurssin opettajalle, Teresalle!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Estetuomarikurssilla

Jippiii, olen suorittanut estetuomarikurssin hyväksytysti! Hurraa!
Vielä puuttuu harjoittelut, että saan lisenssin, mutta joka tapauksessa kiva juttu.

Sääntöjen pänttääminen on vähän kurjaa, mutta itse olen sitä mieltä, että SRL:n kisasäännöt on aika kattavat ja järkevät!
Paljon tuli uutta tietoa, mutta paljon oli jo ennestään tuttuakin asiaa.

Muistakaahan, että seura järjestää pienimuotoisen sääntö- ja kisaetikettikoulutuksen! Toivomme sinne paljon innokkaita osallistujia.
Kerromme tarkan päivämäärän, kunhan se varmistuu :)

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

- Emmi



tiistai 19. helmikuuta 2013

TULOSSA: Kisat 9.5.

Varaahan nyt jo kalenteriisi 9.5. eli helatorstai Piikkiön ratsastajien iloista kevätkisapäivää varten!

Luokista sen verran, että taas on yritetty saada jokaiselle jotakin eli suunnitteilla on järjestää ristikkoluokka, 60 cm ja 90-100 cm, jossa on sitten käytössä kaikkia meidän ihania erikoisesteitä!

Toimihenkilöistä on aina pulaa ja koitammekin nyt järjestää niin, ettei kukaan joutuisi olemaan kiinni koko kisapäivää jossain. Toimihenkilöksi voi ilmoittautua Emmille (piikkionratsastajat@gmail.com tai Facebookissa!).

perjantai 15. helmikuuta 2013

Uusi logo!

Iloisena julkaisemme Piikkiön ratsastajien uuden logon!
Jouduimme luopumaan vanhasta, koska sen painattaminen oli vaikeaa ja kallista :< Tässä kuitenkin ylpeänä esittelemme uuden logon! - Emmi

Tulossa estekisat helatorstaina!

Järjestämme estekisat helatorstaina 9.5.2013!
Merkkaa kalenteriisi!
Voit laittaa toiveita esim. luokkien suhteen Emmille (piikkionratsastajat@gmail.com).

- Emmi

Laskiaisrieha 2013!

Kiitos kaikille mukana olleille!
Ilma suosi ja tunnelma oli loistava :)
Ohessa kuvia tapahtumasta :)

- Emmi


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Laskiaisrieha 10.2. klo 14 alkaen!!

Piikkiön ratsastajat järjestää koko perheen laskiaistapahtuman Makarlan tallilla (Vanhamakarlantie 104, Piikkiö) 10.2.2013 klo 14 alkaen.

Paikalla mm. talutusratsastusta, pulkkailua, hiihtoratsastusta, koirapulkkailua ynnä muuta mukavaa talvipäivän viettoa buffettia unohtamatta!

Kaikki sankoin joukoin mukaan, toivomme tällä vuodelle parempaa laskiaissäätä kuin viime vuodelle.

-Emmi

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Laskiaisrieha!

Laskiainen tulee!!

10.2. Piikkiön ratsastajat järjestää laskiaisriehan Makarlan tallilla (Vanhamakarlantie 104, Piikkiö) klo 14 alkaen.

Merkatkaahan kalentereihin!

Luvassa talvista yhdessä oloa, hiihtoratsastusta, talutusratsastusta ynnä muuta mukavaa!

- Emmi

Kilpailuluvat!

Uusi vuosi on alkanut, eli myös uudet kilpailuluvat on anottava!

Laittakaa viestiä Emmille (emmi-valo@hotmail.com tai piikkionratsastajat@gmail.com tai Facebookissa yksityisviestillä, jos haluatte alueluvan tai kansallisen luvan.

Muistakaa myös maksaa jäsenmaksunne, viimeinen kilpailupäivä vanhoilla jäsenyyksillä ja lisensseillä 15.2.!!!


- Emmi